14.10.2016

Lähiviikko 1, osa 3. - Lisää kimppuja

Teimme viime opintoviikolla vielä pari kimppua lisää. Sitä kun ei voi harjoitella liikaa. Toinen kimppu oli jälleen korkea ja vaikka onnistuin mielestäni muuten kohtuullisen hyvin, sain palautetta siitä, että latva olisi voinut voimakkaampi. Olen itse samaa mieltä. Yksinäinen eustoma latvassa on hieman turhan valjun ja hennon näköinen, se olisi kaivannut ympärilleen vahvistusta. Ja jälleen alaosasta tuli liian tiivis.


Pidän tunneillamme siitä, että töitä arvioidaan yhdessä ja niille annetaan parannusehdotuksia, jos jotain parannettavaa on. Etenkin opettajan demonstraatiot siitä, mitä olisi voinut tehdä toisin, saavat aikaan ahaa-elämyksiä. On todella opettavaista nähdä, miten työt paranevat kuin silmissä, kun niistä otetaan jotain ylimääräistä pois tai lisätään jotain tarvittavaa.

Toisena kimppuna saimme leikitellä kimppupohjilla. Kimppupohjat ovat hyviä, koska niiden avulla saa aikaan näyttävän kimpun pienellä materiaalimäärällä. Pohjan kahva on ikään kuin kimpun keskuskukka ja muu materiaali asetellaan spiraaliin sen ympärille. Kahva kannattaa teipata kukkateipillä.

Varsia kannattaa pistellä myös pohjan läpi, jos se on mahdollista, silloin kimpusta tulee tukeva ja kukkien väliin saa helpommin ilmaa.  Pohjaan tehtyyn kimppuun ei ole tarkoitus laittaa reunavihreitä, sillä pohja toimii jo mansettina kimpun ympärillä ja vihreät vain peittäisivät sen idean.

Päädyin sinisiksi värjättyjen glitter-krysanteemien innoittamana tehdä hyvin talvisen, Frozen-henkisen kimpun. Vein sen siskonlapsilleni lahjaksi ja ainakin vastaanottajien reaktio oli riemastunut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti