6.11.2016

Lähiviikko 2, osa 1. – Liekoköynnös

Loka-marraskuun vaihteessa kouluviikolla oli teemana tilaisuuksien koristelu. Koululla kun oli omia juhlatilaisuuksia sekä somistustilauksia toisiin tilaisuuksiin.

Mutta ensin teimme taas korkean kimpun. Tällä kertaa onnistuin pitämään kimpun alaosan paremmin ilmavana, mutta latvaosa epäonnistui. Tässä on oiva esimerkki siitä, miten suuri ruusu latvassa pysäyttää koko kimpun liikkeen ja muodon kuin seinään ja saa koko kimpun näyttämään epätasapainoiselta.

















Pääsimme tutustumaan suurimmalle osalle uuteen materiaaliin, kun ryhdyimme sitomaan pöytäsomisteeksi köynnöksiä riidenliekosta. Riidenlieko on ikivihreä, hieman havumainen maata myöten suikertava kasvi, joita kasvaa metsissä. Riidenlieko on mainio materiaali erilaisiin sidontatöihin, koska se on kaunista, halpaa ja kestävää. Se säilyy käyttökelpoisena viileässä säilytettynä todella pitkään ja valmiissa töissäkin jopa ilman kosteutta kauniina kauan. Lisäksi se on helppo työstettävää, sillä se on pehmeää ja taipuisaa.

Teimme riidenliekosta köynnöksiä sitomalla noin 5-10 senttimetrin pituisista pätkistä muodostettuja nippuja yhteen. Kun tekniikan alkoi saada haltuun, myös työstäminen nopeutui. Pitkät pätkät köynnöstä syntyi melko joutuisasti.





Tällaiset köynnökset voi hyvin tehdä ajoissa ennen juhlatilaisuutta ja säilyttää kehäksi kiepautettuna viileässä esimerkiksi muovipussin sisällä.












Köynnöksiin lisättiin koristeiksi orkideoita vesisuppiloissa. Muoviset muovisuppilot piilotettiin salalinlehden sisään. Kukat voi kiinnittää köynnökseen, mutta me asettelimme köynnökset ja somistekukat suoraan pöydille. Yksinkertaista, mutta älyttömän kaunista.




Itse ihastuin liekoon materiaalina niin paljon, että tein kotona myös riidenliekokranssin.


Huom. Lieko ei ole kranssissa yhtä kestävä materiaali kuin esimerkiksi havut - varsinkaan ilman tukevaa pohjaa. Lieko pysyi kyllä kauniina kuivuessaankin, mutta ajan kuluessa se hieman kutistui, mikä sai kranssin menettämään muotoaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti