Lähiviikko 3 – Jouluisia asetelmia ja kova paketointikoulu

Kolmannella lähiviikolla marras-joulukuun vaihteessa osa viikosta oli varattu puutarha-alan yrittäjyyskurssille, joten kukkapuolen opetusta oli tavallista vähemmän. Mutta se vähä olikin varattu joululle, mikä sai minun kaltaiseni jouluihmisen fiiliksen korkeuksiin.

Ensin menimme koulun puutarhalle, jossa aloimme tehdä jouluistutuksia myyntiin. Saimme siis valita korin tai muun astian ja siihen puutarhan kasvattamat joulukukat – hyasintteja, joulutähtiä, amarylliksiä ja tulilatvoja. Kukat istutettiin paikoilleen, mullan pinta peitettiin esimerkiksi sammaleella ja istutukset koristeltiin jouluisiksi. Työssä on monta asiaa muistettavana: millainen ruukku valitaan, mitkä kasvit sopivat yhteen, miten paljon tilaa ne tarvitsevat, onko multa tarpeeksi tiivistä, mutta kuitenkin niin väljää, että kukat eivät kärsi, kuinka paljon koristusta viitsii käyttää ilman överiksi menemistä ja niin edelleen.

Myöhemmin myös hinnoittelimme työt myyntiä varten.

Tähän asetelmaan on hyasinttien lisäksi istutettu viherkasvi, hopeanhohtoinen juoru.

Harjoittelimme myös kukkapakettien paketointia. Pääpiirteittäin homma hoituu näin:

• Leikkokukille laitetaan kosteus paketissa olon ajaksi. Kastellut kosteuspaperit suojataan muoviussilla, jonka suu sidotaan esimerkiksi kuminauhalla kiinni.
• Kylminä vuodenaikoina kukat kääritään ensin silkkipaperiin, jotta sanomalehtien painomuste ei sotke niitä. Sitten kukat paketoidaan sanomalehtiarkkien sisään, jotta ne eivät palellu. Periaatteessa suositus on käyttää yksi arkki pakkasastetta kohti.
• Käärittäessä kukkien varret osoittavat yläviistoon. Näin saumasta tulee suora. Paperi kääritään pyörittämällä sitä kukkien tai kasvin mukana itsestä poispäin.
• Sanomalehtien jälkeen paketti kääritään päällyspaperiin. Paperin tulisi ulottua koko paketin ympärille niin, että sanomalehteä ei näy sen alta.
• Alaosan ylimääräinen paperi taitellaan siististi ja pitävästi paketin sivua tai pohjaa vasten. Koko komeus kiinnitetään teipillä. Periaatteessa yhden teipin pitäisi riittää pitämään hyvin paketoitu paketti kiinni.
• Yläosa suljetaan niin, että paperia jää taitokseen riittävästi. Taitos tehdään sauman suuntaan. Yläosa sidotaan napakasti narulla umpisolmulla. Narun päihin tehdään vielä vetosolmu kantolenkin muodostamiseksi ja varmistamaan, ettei solmu aukea.

Opettaja Heli demonstroi, miten herkät kukat kannattaa suojata pakkaamista varten.

Kokeilimme myös jouluistutusten paketointia. Opettajamme valitsi itse kullekin hieman pyöreää ruukkua haastavamman paketoitavan ja minä raukka sain tehtäväkseni suuren, suorakulmaisen astian, jossa oli suuret ja raskaat kukat. Ruukkukukkia paketoitaessa mullan pinta tulee suojata esimerkiksi mytytyllä silkkipaperilla, jotta multa pysyisi ruukussa. Vaan eihän se tässä tilanteessa auttanut. astian mallin vuoksi sitä ei voinut näppärästi pyörittää paperia käärittäessä, ja ruukkua nostellessa minulle kävi toistuvasti niin, että mullat ja kukat humpsahtivat ulos astiasta. En kertakaikkiaan onnistunut tässä haasteessa. Tämä kuitenkin opetti ainakin kaksi asiaa: a) Mieti aina jouluasetelmia tehdessä myös sen paketoitavuutta ja b) Jos valikoimissa on haastavan mallisia ruukkuja, harjoittele niiden paketointia etukäteen. Miten noloa olisi, jos sama tapahtuisi asiakkaan edessä.

Lisäksi teimme myyjäisiin jouluisia asetelmia. Jälleen pääsimme kokeilemaan jotain erilaista. Kranssit olivat valmiita pohjia, joissa oli kukkasienelle oma paikkansa. Kynttiläasetelmissa puolestaan ideana oli jättää kaunis astia näkyviin ja asetella kukat paralleellisesti, eli niin että jokaisella on oma kasvupisteensä.

Nämä olivat hyviä harjoituksia siitä materiaalin käytön hillinnästä. Alan jo paremmin oivaltaa, milloin on se hetki, kun tavaraa on työssä tarpeeksi. Myös värit olivat jälleen onnistuneet ja sienitöitä tehdessä on mukavaa, kun kokee osaavansakin jo jotain.

 

Lähiviikko 2, osa 2. - Tilaustöitä ja tekstausta

Koulumme tekee tilauksesta kukkasidontaa erilaisiin tilaisuuksiin ja tällä viikolla me saimme olla mukana toteutuksessa.

Erääseen tilaisuuteen teimme sekalaisia asetelmia. Teemana oli syksy ripauksella Halloweenia. Itse pidin kovasti etenkin tuosta asetelmastani, jossa yhdistin limenvihreään astiaan tummia sävyjä. Käppyräinen peikonpähkinän oksa, korallisanikan seittimäisyys ja hallitseva suuri käpy toivat asetelmaan juuri sopivasti Halloween-henkeä.

Lisäksi meille jaettiin omat tilaustyömme. Osa teki isompia töitä ryhmänä, minä sain tehdä yhden kolmesta kimpusta, jotka oli tilattu juhlaan somisteeksi. Näissä kimpuissa erityistä oli se, että niitä ei tehtykään spiraaliin, vaan suorin, omin varsin asetellen. Tämä on aika tyypillinen morsiuskimpputekniikka, joten palaan asiaan tarkemmin sitten, kun meillä on ollut enemmän morsiussidontaa.
Kunnialla saimme kuitenkin aikaiseksi kolme samannäköistä kimppua. Nämä tulivat läpinäkyviin maljakoihin niin, että nauhoitetut varret jäivät näkyviin.

Muilla oli teossa muun muassa suuri pöytäasetelma, joka tehtiin useampaan yhdistettyyn astiaan. Yksi morsiuskimppukin syntyi.

Sidontatöiden lisäksi aloimme perehtyä tekstauksen saloihin. Aloitimme antikvakursiivista, joka on hyvin klassinen ja kukkakaupoissa paljon käytetty kirjasinmalli. Tämän ”fontti” varaan näyttääkin monelle tästä syystä ainakin etäisesti tutulta.

Kovin tuntui aluksi kömpelöltä, kun piti alkaa kirjoittaa aivan uudella tavalla. Varsinkin, kun tussi täytyy muistaa pitää koko ajan samassa asennossa, jotta kirjainten ohuet ja paksut viivat vetää oikeisiin kohtiin. Hetken harjoittelun jälkeen homma alkoi kuitenkin tuntua jo melkein addiktoivalta. Nämä ovat sellaisia juttuja, joista itse pidän. Saa nähdä, innostunko vielä lainaamaan kirjastosta tekstauskirjoja ja opettelemaan muitakin kirjasinmalleja.

Kotitehtäväksi saimme pätkän seppelenauhaa, johon piti tekstata muistolause. Tekstaus menikin heti paljon hankalammaksi, kun apuviivat vietiin pois ja päässä pakotti se ajatus, että nyt kun tussin laskee kankaalle, niin korjata ei enää voi. Itse tein toki nauhan alle paperista apuviivat. Se on kuulemma kukkakaupoissakin yleistä ja suotavaa, jotta rivit tulevat suoraan.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että hyvästä alusta innostuneena hyppäsin ”muistoa” sanan kohdalla suoraan uusta ässään, jolloin jouduin tunkemaan iin paikalleen vähän ahtaasti. Tosin tämän vuoksi saatan jatkossa muistaa pitää koko ajan ajatuksen mukana.

Lähiviikko 2, osa 1. – Liekoköynnös

Loka-marraskuun vaihteessa kouluviikolla oli teemana tilaisuuksien koristelu. Koululla kun oli omia juhlatilaisuuksia sekä somistustilauksia toisiin tilaisuuksiin.

Mutta ensin teimme taas korkean kimpun. Tällä kertaa onnistuin pitämään kimpun alaosan paremmin ilmavana, mutta latvaosa epäonnistui. Tässä on oiva esimerkki siitä, miten suuri ruusu latvassa pysäyttää koko kimpun liikkeen ja muodon kuin seinään ja saa koko kimpun näyttämään epätasapainoiselta.

















Pääsimme tutustumaan suurimmalle osalle uuteen materiaaliin, kun ryhdyimme sitomaan pöytäsomisteeksi köynnöksiä riidenliekosta. Riidenlieko on ikivihreä, hieman havumainen maata myöten suikertava kasvi, joita kasvaa metsissä. Riidenlieko on mainio materiaali erilaisiin sidontatöihin, koska se on kaunista, halpaa ja kestävää. Se säilyy käyttökelpoisena viileässä säilytettynä todella pitkään ja valmiissa töissäkin jopa ilman kosteutta kauniina kauan. Lisäksi se on helppo työstettävää, sillä se on pehmeää ja taipuisaa.

Teimme riidenliekosta köynnöksiä sitomalla noin 5-10 senttimetrin pituisista pätkistä muodostettuja nippuja yhteen. Kun tekniikan alkoi saada haltuun, myös työstäminen nopeutui. Pitkät pätkät köynnöstä syntyi melko joutuisasti.

Tällaiset köynnökset voi hyvin tehdä ajoissa ennen juhlatilaisuutta ja säilyttää kehäksi kiepautettuna viileässä esimerkiksi muovipussin sisällä.












Köynnöksiin lisättiin koristeiksi orkideoita vesisuppiloissa. Muoviset muovisuppilot piilotettiin salalinlehden sisään. Kukat voi kiinnittää köynnökseen, mutta me asettelimme köynnökset ja somistekukat suoraan pöydille. Yksinkertaista, mutta älyttömän kaunista.

Itse ihastuin liekoon materiaalina niin paljon, että tein kotona myös riidenliekokranssin.

Huom. Lieko ei ole kranssissa yhtä kestävä materiaali kuin esimerkiksi havut - varsinkaan ilman tukevaa pohjaa. Lieko pysyi kyllä kauniina kuivuessaankin, mutta ajan kuluessa se hieman kutistui, mikä sai kranssin menettämään muotoaan.

Lähiviikko 1, osa 3. - Lisää kimppuja

Teimme viime opintoviikolla vielä pari kimppua lisää. Sitä kun ei voi harjoitella liikaa. Toinen kimppu oli jälleen korkea ja vaikka onnistuin mielestäni muuten kohtuullisen hyvin, sain palautetta siitä, että latva olisi voinut voimakkaampi. Olen itse samaa mieltä. Yksinäinen eustoma latvassa on hieman turhan valjun ja hennon näköinen, se olisi kaivannut ympärilleen vahvistusta. Ja jälleen alaosasta tuli liian tiivis.

Pidän tunneillamme siitä, että töitä arvioidaan yhdessä ja niille annetaan parannusehdotuksia, jos jotain parannettavaa on. Etenkin opettajan demonstraatiot siitä, mitä olisi voinut tehdä toisin, saavat aikaan ahaa-elämyksiä. On todella opettavaista nähdä, miten työt paranevat kuin silmissä, kun niistä otetaan jotain ylimääräistä pois tai lisätään jotain tarvittavaa.

Toisena kimppuna saimme leikitellä kimppupohjilla. Kimppupohjat ovat hyviä, koska niiden avulla saa aikaan näyttävän kimpun pienellä materiaalimäärällä. Pohjan kahva on ikään kuin kimpun keskuskukka ja muu materiaali asetellaan spiraaliin sen ympärille. Kahva kannattaa teipata kukkateipillä.

Varsia kannattaa pistellä myös pohjan läpi, jos se on mahdollista, silloin kimpusta tulee tukeva ja kukkien väliin saa helpommin ilmaa.  Pohjaan tehtyyn kimppuun ei ole tarkoitus laittaa reunavihreitä, sillä pohja toimii jo mansettina kimpun ympärillä ja vihreät vain peittäisivät sen idean.

Päädyin sinisiksi värjättyjen glitter-krysanteemien innoittamana tehdä hyvin talvisen, Frozen-henkisen kimpun. Vein sen siskonlapsilleni lahjaksi ja ainakin vastaanottajien reaktio oli riemastunut.

Lähiviikko 1, osa 2. – Koivukranssi

Viime kouluviikolla pääsimme tekemään myös kranssin koivun risuista.

Tällaiseen kranssiin tarvitaan

• Pajun oksia kehikoksia
• Koivun oksia, paljon
• Puolalankaa
• Sekatöörit
• Nauhaa tai muuta somistetta, mikäli sellaista haluaa

Ensin otetaan muutamia sopivan pituisia pajunoksia, jotka kierretään yhteen halutun kokoiseksi ympyräksi, liitoskohdat sidotaan puolalangalla. Kun kehikko on valmis, voidaan siihen alkaa kiinnittää risuja.

Koivun oksista otetaan risuja sen mukaan, minkä kokoisia lenkkejä työhön haluaa. Risuja kerätään aina muutama yhteen nippuun (mitä enemmän, sen paksumpi kranssi tietenkin. 3-4 on aika hyvä määrä), minkä jälkeen nippu taivutetaan lenkiksi ja kiinnitetään pajukehikkoon niin, että kehälle tulee kolme lenkkiä vierekkäin – ulkokehälle, keskelle ja sisäkehälle.

Kun nippuja alkaa kiinnittää, kannattaa huomioida se, että kranssin kulkusuunnan kuuluu visuaalisen opin mukaan kulkea niin, että nippujen kärjet eli irralliset osat kulkevat myötäpäivään. Näin ollen työstösuunta kulkee vastapäivään. Nippuja kiinnittäessä puolalankaa ei kannata välissä katkaista, vaan mukana kuljetetaan koko puolaa. Tehokkain ja mukavin tapa on kiertää lanka aina työn yli kohti keskustaa, pudottaa puola siihen ja vetää se taas työn ali itseensä kiristäen päin. Näin langan saa kiristettyä napakasti. Seuraavan rivin niput asetetaan aina edellisten päälle niin, että kiinnityskohta jää piiloon. Se, kuinka paljon edellisten päälle niput asettaa, vaikuttaa hieman kranssin ulkonäköön.

Kun kranssi on työstetty ympäri, piilotetaan viimeisten nippujen päät ensimmäisten alle. Ripustuslenkin voi tehdä rautalangasta tai koristenauhasta. Kranssiin voi lisätä vielä somsiteeksi vaikka rusetin tai muita koristeita joko liimaamalla tai rautalangalla kiinnittämällä. Itse käytin rusettiin eleetöntä juuttinarua, oka soi mielestäni kranssin ilmeeseen kuin nenä päähän.

Kranssin ulkonäkö vaihtelee myös sen mukaan, valitseeko siihen norkollisia vai norkottomia oksia ja antaako oksanhaarojen törröttää nipuista ulos vai siistiikö ne pois. Myös sillä saa erinäköistä jälkeä, jos asettelee risut nippuihin mahdollisimman tasaisesti tai vaihtoehtoisesti vähän huolettomammin erikokoisiksi lenkeiksi. Kranssin voi toki tehdä samalla tekniikalla myös muiden puiden tai pensaiden oksista, jotka taivutatmista vain kestävät.


 

Lähiviikko 1., osa 1. - Asetelman ja kimpun kertausta sekä ensimmäinen viehe

Kilikili, niin vierähti pari kuukautta työssaoppimassa ja on aika palata kouluun harjoittelun jälkeen.
Tuntui hyvältä tulla takaisin kouluun, kun harjoittelu oli entisestään vahvistanut sitä oloa, että tätä haluan tehdä. Oppimisen jano ja motivaatio on valtava nyt, kun tuntuu se oma juttu löytyneen.

Nyt alkoi siis toinen opiskeluvuotemme ja jakauduimme kahteen ryhmään, eli tuleva vuosi ja vähän päälle tullaan kulkemaan puolikkaan ryhmän kanssa kukka- ja puutarhakaupan alaa opiskellen.

Opettajamme Heli ei ollut meidän kanssamme vielä ollut, joten päädyimme jälleen tekemään sekä asetelman, että kimpun, jotta hän näkisi vähän, millä tasolla olemme. Tällä kertaa mukana vain oli sellainen twist, että asetelman ja kimpun piti olla korkeita. Heli onneksi näytti ensin mallia, mitä korkeilta töiltä vaaditaan.

Samalla opimme lisää teknisiä vaatimuksia. Kimpun tulisi siis olla sellainen, että sen voi nostaa pois maljakosta ja palauttaa siihen, ilman sen muodon kärsimistä. Kimpun latvakukan tulisi aina olla suorassa maljakkoon nähden. Tämä korostuu erityisesti korkeassa kimpussa, sillä vinossa oleva latva aiheuttaa sen, että kimppu näyttää kaatuvan. Kimpun on aina istuttava maljakkoonsa, missä auttaa kimpun reunoille ikään kuin mansetiksi asetettavat leikkovihreät. Aina sitoja ei tietenkään voi tietää millaiseen maljakkoon kimppu asetetaan, mutta jos se on tiedossa, pitää maljakon koko ja malli huomioida myös kimpussa.

Jotta kukat saataisiin haluttuun asentoon, tarvitaan kukkien lisäksi leikkovihreää kiilaamaan ja tukemaan kukat ja koristevihreät paikoilleen. Tällaisia vihreitä kutsutaan välivihreiksi, vaikka toki nekin saavat näyttää kauniilta. Välivihreät eivät kuitenkaan ole työssä tavallisesti se hallitsevin ja visuaalisin elementti. Parasta materiaalia välivihreäksi ovat sellaiset kasvit, jotka ovat kasvutavaltaan hieman pensasmaisia. Pensasmaisen osa pitäisi tulla heti kimppua pitelevän käden yläpuolelle, koska muuten sen kiilauskyky kärsii. Korkeassa kimpussa välivihreät ovat olennaisia, sillä kukat asetetaan kimppuun eri tasoille jolloin niistä ei saa samanlaista tukea toisilleen.

Kimpun latvaosan tulisi päättyä aina vähintään 90 asteen kulmaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että alimmat materiaalit tukevat kimpun astian reunoja vasten. Esimerkiksi reunavihreät tulevat siis kimpun latvaan nähden vaakatasoon, eivät sojottamaan ylöspäin.

Korkeassa kimpussa on tärkeää valita sellainen latvakukka, jolla on hyvä, jatkuva liike. Tällä tarkoitetaan sitä, että kukan muoto jatkuu suorana ylöspäin. Raskaat kukinnot latvassa, esimerkiksi ruusut ja gerberat, evät välttämättä ole parhaita vaihtoehtoja, sillä niissä ohuen varren liike pysähtyy yllättäen suureen kukintoon. Tosin niitäkin pystyy onnistuneesti käyttämään, jos saa muilla materiaaleilla tasapainotettua latvan raskautta ja jatkettua liikettä. Latvakukkana käytettyä kukkaa kannattaa silloin sommitella latvaosaan useampia kuin yksi, jotta tasapaino säilyisi.

Lähdin kokoamaan ensimmäistä korkeaa kimppuani valitsemalla latvakukaksi gladioluksen. Hyvin paksun varren ympärille on tottumattomana hieman hankala alkaa koota kuita kukkia spiraaliin, mutta jotenkin siitä selvittiin. Korkea kimppu vaikutti heti vaativammalta kuin aiemmin tekemäni matalat kimput. Kimpussa tulee pitää huolta siitä, että muistaa lisätä kukkaa myös kimpun takaosaan. Myös se vaati keskittymistä, että korkeassa kimpussa latvaan tulee materiaalia vain vähän ja korkeus pudotetaan nopeasti kimpun alaosaan, johon materiaalia tulee enemmän. Jo tutuksi tulleeseen tapaani sorruin taas kasaamaan tavaraa vähän liiaksikin, jolloin kimpun alaosasta tuli liiankin raskas. Ja jälleen unohdin huomioida sen, etten puristaisi kimppua liikaa.

Kuvaa tästä kimpusta minulla ei ikävä kyllä ole, sillä olen jossain välissä hukanut sen tiedostoistani.
Korkea asetelma

Seuraavana päivänä pääsimme korkeiden asetelmien pariin. Lähetin pienen kiitoksen harjoittelupaikkani ohjaajalle siitä, että olin saanut hänen opastuksellaan astelemia tehdä niin paljon, että olin oppinut erilaisten materialinen käytöstä jo paljon enemmän. Asetelmat tehtiin korkeisiin ruukkuihin ja saimme itse jälleen valita niiden värit ja muut materiaalit. Myös koulun piha-alueelta sai hakea materiaalia.

 Aloin ideoida syksyistä asetelmaa, johon tuli ulkoa muun muassa aronian ruskan värjäämiä lehtiä ja marjoja. Latvakukan osalta haastoin itseni ja valitsin gerberan, joka ei kuulu lempikukkiini, minkä lisäksi olen jo aiemmin manaillut sitä, että se on toisinaan vaikea saada sidottua haluamaansa asentoon, jos kukan katse osoittaa tiettyyn suuntaan. Onnistuin asetelmassa mielestäni kimppua paremmin.

Koska aikaa vielä jäi, saimme kokeilla vieheiden tekoa. Vieheet kootaan langoittamalla kukat ja muut materiaalit. Tällä tarkoitetaan siis sitä, että omat varret katkaistaan ja korvataan rautalangalla, joka päällystetään kukkateipillä. Sitten osat sommitellaan halutuille paikoille ja sidotaan yhteen kuin pieni kimppu. Samalla taakse kiinnitetään vieheneula. Lopulta varret viimeistellään ja koristellaan valitulla tavalla.

Taas tuli paljon uutta, niin opin kuin tekemisen kannalta. Sormet koppurassa teippasin varsiani. Kuulemma siihenkin vielä tottuu ja hommaan saa enemmän vauhtia. Lopputulokseen olin kuitenkin varsin tyytyväinen. Päädyin aika jouluiseen ilmeeseen, vaikka syksyssä vielä ollaankin. Mutta sinnehän joulufanin ajatukset jo vievät.

Kukkasidonnan perusteita, osa 2. - Ensimmäinen asetelma ja kimppu

Ensimmäisellä sidontatunneillamme pääsimme myös tekemään ensimmäiset kimppumme ja asetelmamme Oasis-sieneen. Aloitimme asetelmalla, koska sienityöt ovat siinä mielessä helpompaa, että niitä tehdessä saa pitää molemmat kätensä vapaina.

Asetelma sieneen

Kukkasieneen tehtävää asetelmaa varten tarvitaan.

• Leikkokukkia ja -vihreitä
• Työhön sopiva astia
• Märkäsientä, eli elävien kukkien asetelmiin tarkoitettua kukkasientä
• Työstä riippuen rautalankaa, nauhaa sekä muuta somistetta

Märkäsieni asetetaan veteen imemään vettä. Sienen pitää antaa imeä itsensä täyteen vettä omaan tahtiinsa, sitä ei saisi painaa itse veden alle, koska silloin sienen sisälle voi jäädä kohtia, joihin vesi ei imeydy.

Märkä sieni muotoillaan astiaan sopivaksi veitsellä leikkaamalla. Sen tulisi istua astiassa tukevasti ja liikkumatta. Sienen tulisi myös mielellään yltää astian pohjaan asti, jotta se ei pääsisi kuivumaan veden haihtuessa astiasta. Jos sieni yltää astian reunoja ylemmäs, se tulisi muotoilla niin, että astian reunoille jaa kastelutilaa. Sieneen on hyvä vuolla myös kolo veden lisäämistä varten. Myös pohjaan vuoltu ”salaoja” voi tulla kyseeseen, jotta vesi yltää joka paikkaan sienessä. Kulmikkaan sienen kulmat kannattaa myös pyöristää, jotta kukille jää enemmän asettelutilaa.

Sieni ei saa näkyä valmiissa työssä. Jos astiana käytetään muovista asetelma-astiaa, kuten me teimme, tai muuta vastaavaa astiaa, jonka tarkoitus ei ole olla osa työtä, myös se kannattaa peittää. Tämän vuoksi asetelman teko aloitetaan pohjavihreiden asettelulla. Vihreillä saa myös muodostettua asetelman muodon, oli se sitten pyöreä, ovaali tai joku muu.

Vihreiden asettelun jälkeen valitaan työhön keskuskukka, eli se kukka, joka tulee asetelman korkeimpaan kohtaan. Sen ympärille astellaan muu materiaali koko ajan pitäen haluttu muoto mielessä. Kukkiin leikataan aina uusi imupinta ennen sieneen asettamista. Varsi työnnetään sieneen niin, että se pysyy tukevasti paikoillaan. Liian syvälle vartta ei kannata laittaa, sillä muuten sienen sisältä loppuu nopeasti tila ja sieni voi mennä rikki.

Teimme radiaalisia asetelmia, mikä tarkoittaa sitä, että kaikilla kukilla on sama kasvupiste.
Tällaisen asetelman minä sain aikaiseksi.

 Ilmaa olisi kuulemma saanut olla lisää, mutta muuten hyväksytty suoritus näin ensimmäiseksi työksi. Sekin olisi pitänyt huomioida, että tulppaani kasvaa nopeasti, joten keskuskukkana oleva tulppaani olisi saanut olla paljon alempana.
Voi olla, että innostuin liikaa heti kättelyssä, kun kukkia oli tarjolla niin paljon ja halusin mukaan kaikkea kaunista.

Tässä hiukan muiden aikaansaannoksia.

Kukkakimppu spiraalitekniikalla

Seuraavaksi pääsimme kokeilemaan ensimmäisten kimppujemme tekoa. Sen kuin vain kootaan kauniita kukkasia yhteen ja kimppu on valmis, niinkö? Ei ihan niinkään.
Tavallisin kimpun muoto on radiaalinen, jolloin kimpussa on tietty keskusta eli kasvupiste, josta kukat asettuvat ulospäin. Kimpussa se on sidoskohta. Käytetyin tapa radiaalisen kimpun kokoamiseen on spiraalitekniikka, jossa kukkien varret kiertävät suorassa olevaa keskuskukkaa ympäri samaan suuntaan. Spiraalitekniikan etu on se, että sidoskohdasta tulee napakka ja materiaalin lisääminen, poistaminen ja siirtäminen on helppoa. Oikeakätinen kokoaa kimpun vasempaan käteen, jolloin varret kiertävät vastapäivään, vasenkätisellä päinvastoin.

Kimpun kokoaminen aloitetaan keskuskukasta. Ensin kukkia pidellään vain peukalon ja etusormen otteella, mutta otetta laajennetaan koko käteen, kun kimppu kasvaa. Otteen tulisi olla tukeva, mutta ei liian puristava, jotta spiraali pääsee aukeamaan ja kimppuun saadaan ilmavuutta.

Periaatteessa kukkien asettelulla on kaksi tapaa. Joko kukat asetellaan tiettyjen numeroitujen paikkojen mukaan (ks. kuva) tai sitten kimppua pyöritellään kädessä. Tavallisin tyyli lienee näiden tapojen yhdistelmä. Kun kukkien asennot oppii, ne on helppo asettaa paikalleen kimppua liikuttamatta, toisaalta taas pyörittämällä takaa sen, että kimpun näkee jatkuvasti joka suunnasta, eikä siitä tule toispuolista.

Kimppu sidotaan tavallisesti sidontaniinellä sidoskohdastaan eli siitä kohdasta, jossa varret yhdistyvät niin lujasti, että kimppu pysyy hyvin koossa. Niini solmitaan ensin kaksinkertaisella solmulla ja varmistetaan vielä yhdellä solmulla.
Lopuksi kimppu viimeistellään katkaisemalla liian pitkät varret ja tekemällä jokaiseen varteen uusi imupinta. Kimpun varsien pituuden tulee olla noin 1/3 koko kimpun korkeudesta. Tämä kannattaa ottaa huomioon jo sidontavaiheessa.

Ei kai kukakkimpun tekeminen niin vaikeaa voi olla, vai miten se meni? Ensimmäisen kimpun kokoaminen oli kaikkea muuta kuin helppoa. Oma perisyntini tuntui olevan se, että puristin kimppua liikaa, jolloin kukat menivät liian sumppuun. Ilmeisesti aika yleistä aloittelijoilla. Myös reunavihreitä olisi saanut olla runsaammin ja pyöreämmässä muodossa. Olin kuitenkin tyytyväinen kimppuni ulkonäköön ja sainkin värisilmästäni kehuja.

Kyllä nämä ensimmäiset sidontatunnit vahvistivat mielessäni sen, että kukka- ja puutarhakaupan puolelle suuntaan toiseksi opiskeluvuodekseni. Vaikka viherrakentamisen ala kiinnosti myös, koen olemani paremmin omassa elementissäni kukkapuolella.


 

Kukkasidonnan perusteitaosa, osa 1 - Leikkokukkien käsittely

Ensimmäiset kukka- ja puutarhakaupan alaan liittyvät tuntimme järjestettiin helmikuussa 2016. Palaan tässä nyt hieman takautuvasti noihin tunnelmiin, sillä vaikka kyseessä oli kaikille pakolliset, eikä erikoistumisalan opinnot, olivat nuo tunnit aika olennaisia kukkien sidonnan perusteiden oivaltamisessa.

 Leikkokukkien käsittely

Ensimmäisillä sidontatunneillamme aloitettiin tietenkin perusteista. Ei, kimppuja ei aleta tehdä tuosta vain, vaan ensin leikkokukat on käsiteltävä. Kukkien käsittely eli putsaus on tärkeä ja iso osa kukkakauppatyöskentelyä. Käsittelyllä kunnostetaan kukat myyntikuntoon sekä sidontaa varten ja varmistetaan myös kukkien kestävyys

Kukat tulisi käsitellä mahdollisimman pian kuljetuksen jälkeen. Niiden kunto ja laatu tarkastetaan ja katkenneet sekä muuten vioittuneet kukat ja lehdet poistetaan. Tavallisesti lehtiä poistetaan myös enemmän, jolloin kukka ei haihduta niin paljoa ja se säilyy hyvänä pidempään. Joiltain kukilta saatetaan poistaa kaikki lehdet, toisiin niitä jätetään enemmän, jos lehdillä on jotain koristusarvoa. Esimerkiksi ruusuihin lehtiä on hyvä jättää, sillä ruusuja myydään paljon myös yksittäin, jolloin lehtien ulkonäöllä on väliä. Lehtiä poistetaan kuitenkin aina vähintään sen verran, että niitä ei jää veden alapuolelle. Vedessä lilluvat lehdet lisäävät mikrobien määrää vedessä.

Lehdet voivat olla näyttäviä myös sidontatöissä. Kukkia putsatessa onkin hyvä ottaa huomioon se, onko tietyt kukat tulossa käyttöön tiettyyn sidontatyöhön. Tällöin kukat voidaan käsitellä jo valmiiksi niin, että niitä on helppo käyttää.

Kukkien sidonnassa kätetyimmät työvälineet ovat veitsi ja sekatöörit.

Uusi imupinta, uusi vesi

Kaikkiin kukkiin leikataan uusi imupinta. Se tehdään terävällä, suorateräisellä veitsellä. Saksilla leikatessa varren vettä johtavat putket menevät helposti tukkoon. Imupinta leikataan viistoon niin, että sen pituus on noin 1,5 kertaa varren paksuus. Sipulikasvit ovat ainoita, jolle riittää suorakin imupinta niiden hyvän vedenottokyvyn vuoksi.

Jaloleinikiltä eli Ranunculukselta poistettiin kaikki lehdet, sillä niillä ei ole visuaalista arvoa. Sivuhaarojen nuput eroteltiin omaan maljakkoonsa.

Joissain kukkakaupoissa voidaan tiettyjä kasveja käsitellä vielä lisää. Esimerkiksi ruusujen varsien alaosat saatetaan kuoria, murskata tai keittää kuumassa edessä säilyvyyden takaamiseksi, mutta siitä ei ole tietoa, ovatko nämä menetelmät kukille enemmän hyödyllisiä vai haitallisia.

Imupinnan leikkaamisen jälkeen kukat pitäisi saada mahdollisimman äkkiä veteen, jotta varren sisään ei pääsisi ilmaa. Sekä veden, että astian tulee olla puhtaita – perussäännön mukaan niin puhtaita, että vettä voisi kuvitella vaikka juovansa suoraan astiasta. Pehmeävartiset kukat laitetaan kylmään tai haaleaan veteen, puuvartiset lämpimään.

Leikkokukat kannattaa säilyttää kylmässä, jossa ne paitsi säilyvät, myös palauttavat nestejännityksensä paremmin kuljetuksen jälkeen. Hyvä säilytyslämpötila on yleensä +2-8 astetta. Jotkut trooppiset kasvit eivät kuitenkaan siedä säilytystä viileässä. Tällaisia kasveja ovat esimerkiksi orkideat.

Säilytyksessä tulee huomioida myös se, että kukkia ei säilytetä lähellä etyleenin lähdettä. Etyleeni on kasveista erittyvä kaasu, joka vanhentaa tai muuten vaurioittaa kukkia, esimerkiksi estämällä nuppujen aukeamisen. Etyleeniä erittävät esimerkiksi mätänevät kasvit jaa niiden osat sekä kypsyvät hedelmät. On siis huono idea säilyttää esimerkiksi eväshedelmiään samassa kylmiössä kukkien kanssa.

Huomattua tuli, että sen teknisesti täydellisen ja siistin imupinnan tekeminen ei ole välttämättä olekaan niin helppo homma. Harva kun joutuu muussa yhteydessä veitsellä samankaltaista liikettä tekemään. Monta vartta sai leikata, ennen kuin tekeminen alkoi tuntua edes hieman varmemmalta. Laastareiltakaan ei meidän ryhmässämme vältytty. Oman vaikeutensa asiaan toi se, että monella oli oma mukavaksi havaittu tyyli ja leikkausasento, joka kuitenkin osoittautui huonoksi. Huonolla työergonomialla aiheuttaa itsellensä vain rasitusvammoja. Sekin vielä.

---

Kaiken kaikkiaan kukkien käsittely osoitti sen, että sille on syynsä, miksi ns. markettikukat voidaan myydä halvemmalla kuin kukkakaupassa. Markettikukkia kun ei ole käsitelty, eikä niistä pidetä läheskään yhtä hyvää huolta myynnin aikana kuin kukkakaupassa. Marketeissa kukat myös ovat lähes järjestäen sijoitettuna hedelmä- ja vihannesosaston välittömään läheisyyteen, mikä tietää runsaasti etyleeniä. Ja kuten muistetaan, sehän vaikuttaa kukkiin huonosti. Kukkakaupassa myytävät kukat ovat vaatineet huomattavasti enemmän työpanosta, mutta vastaavasti niiden voidaan oikein käsiteltyinä ja säilytettyinä myös säilyvän kauniina pidempään.

Mikä tämä blogi on?

Hoi hoi, tästä alkaa uusi blogini, joka tulee keskittymään kaikkeen kukkiin, puutarhaan ja alan opiskeluun liittyvään. Loikkasin media-alalta opiskelemaan puutarhatalouden perustutkintoa monimuoto-opintoina syksyllä 2015. Opintoja alkaa olla siis takana kohta vuosi ja toinen on vielä edessä.
Vuoden aikana me aikuisopiskelijat olemme opiskelleet puutarha-alan perusasioita ja loppuvuodesta jakaannuimme viheralan sekä kukka- ja puutarhakaupan erikoistumisryhmiin. Itse jatkan opintojani kukka- ja puutarhakaupan puolella ja odottelinkin tulevaa opintietä innolla.

Jalosyreeni Beauty of Moscow eli Moskovan kaunotar aloitteli alkukesällä kukintaansa työpaikallani taimistolla.