8.12.2016

Lähiviikko 3 – Jouluisia asetelmia ja kova paketointikoulu

Kolmannella lähiviikolla marras-joulukuun vaihteessa osa viikosta oli varattu puutarha-alan yrittäjyyskurssille, joten kukkapuolen opetusta oli tavallista vähemmän. Mutta se vähä olikin varattu joululle, mikä sai minun kaltaiseni jouluihmisen fiiliksen korkeuksiin.

Ensin menimme koulun puutarhalle, jossa aloimme tehdä jouluistutuksia myyntiin. Saimme siis valita korin tai muun astian ja siihen puutarhan kasvattamat joulukukat – hyasintteja, joulutähtiä, amarylliksiä ja tulilatvoja. Kukat istutettiin paikoilleen, mullan pinta peitettiin esimerkiksi sammaleella ja istutukset koristeltiin jouluisiksi. Työssä on monta asiaa muistettavana: millainen ruukku valitaan, mitkä kasvit sopivat yhteen, miten paljon tilaa ne tarvitsevat, onko multa tarpeeksi tiivistä, mutta kuitenkin niin väljää, että kukat eivät kärsi, kuinka paljon koristusta viitsii käyttää ilman överiksi menemistä ja niin edelleen.

Myöhemmin myös hinnoittelimme työt myyntiä varten.

Tähän asetelmaan on hyasinttien lisäksi istutettu viherkasvi, hopeanhohtoinen juoru.






Harjoittelimme myös kukkapakettien paketointia. Pääpiirteittäin homma hoituu näin:

  • Leikkokukille laitetaan kosteus paketissa olon ajaksi. Kastellut kosteuspaperit suojataan muoviussilla, jonka suu sidotaan esimerkiksi kuminauhalla kiinni.
  • Kylminä vuodenaikoina kukat kääritään ensin silkkipaperiin, jotta sanomalehtien painomuste ei sotke niitä. Sitten kukat paketoidaan sanomalehtiarkkien sisään, jotta ne eivät palellu. Periaatteessa suositus on käyttää yksi arkki pakkasastetta kohti.
  • Käärittäessä kukkien varret osoittavat yläviistoon. Näin saumasta tulee suora. Paperi kääritään pyörittämällä sitä kukkien tai kasvin mukana itsestä poispäin.
  • Sanomalehtien jälkeen paketti kääritään päällyspaperiin. Paperin tulisi ulottua koko paketin ympärille niin, että sanomalehteä ei näy sen alta.
  • Alaosan ylimääräinen paperi taitellaan siististi ja pitävästi paketin sivua tai pohjaa vasten. Koko komeus kiinnitetään teipillä. Periaatteessa yhden teipin pitäisi riittää pitämään hyvin paketoitu paketti kiinni.
  • Yläosa suljetaan niin, että paperia jää taitokseen riittävästi. Taitos tehdään sauman suuntaan. Yläosa sidotaan napakasti narulla umpisolmulla. Narun päihin tehdään vielä vetosolmu kantolenkin muodostamiseksi ja varmistamaan, ettei solmu aukea.


Opettaja Heli demonstroi, miten herkät kukat kannattaa suojata pakkaamista varten.

Kokeilimme myös jouluistutusten paketointia. Opettajamme valitsi itse kullekin hieman pyöreää ruukkua haastavamman paketoitavan ja minä raukka sain tehtäväkseni suuren, suorakulmaisen astian, jossa oli suuret ja raskaat kukat. Ruukkukukkia paketoitaessa mullan pinta tulee suojata esimerkiksi mytytyllä silkkipaperilla, jotta multa pysyisi ruukussa. Vaan eihän se tässä tilanteessa auttanut. astian mallin vuoksi sitä ei voinut näppärästi pyörittää paperia käärittäessä, ja ruukkua nostellessa minulle kävi toistuvasti niin, että mullat ja kukat humpsahtivat ulos astiasta. En kertakaikkiaan onnistunut tässä haasteessa. Tämä kuitenkin opetti ainakin kaksi asiaa: a) Mieti aina jouluasetelmia tehdessä myös sen paketoitavuutta ja b) Jos valikoimissa on haastavan mallisia ruukkuja, harjoittele niiden paketointia etukäteen. Miten noloa olisi, jos sama tapahtuisi asiakkaan edessä.

Lisäksi teimme myyjäisiin jouluisia asetelmia. Jälleen pääsimme kokeilemaan jotain erilaista. Kranssit olivat valmiita pohjia, joissa oli kukkasienelle oma paikkansa. Kynttiläasetelmissa puolestaan ideana oli jättää kaunis astia näkyviin ja asetella kukat paralleellisesti, eli niin että jokaisella on oma kasvupisteensä.

Nämä olivat hyviä harjoituksia siitä materiaalin käytön hillinnästä. Alan jo paremmin oivaltaa, milloin on se hetki, kun tavaraa on työssä tarpeeksi. Myös värit olivat jälleen onnistuneet ja sienitöitä tehdessä on mukavaa, kun kokee osaavansakin jo jotain.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti