15.8.2017

Projekti: Rungolliset verenpisarat

Minä olen jostain syystä aina rakastanut verenpisaroita. Pienenä piti tietenkin poksutella pulleita nuppuja salaa äidin amppelista (äiti ei jostain syystä arvostanut), vanhempana olin äitiäkin ahkerammin nyppimässä siemenkotia, jotta kukat jaksaisivat kukkia. Olivatkin ne komeita.

Nyt maaliskuun lopulla olin äitini kanssa Keskisellä ostoksilla, kun bongasimme kukkaosastolta pöydällisen pikkuisia verenpisaran pistokkaita. Ja millaisia verenpisaroita! Lajikkeita oli lukuisia vähän pienemmistä ja perinteisimmistä valtaviin kerrottukukkaisiin. Ja hinta vain 1,50 euroa kappale. Mehän innostuimme ja valitsin itselleni kolme amppeliin laitettavaksi ja kaksi toisenlaista, joista halusin alkaa kasvattaa rungollisia. Projekti, jota olen halunnut kokeilla siitä lähtien, kun kuulin sen olevan mahdollista.

Se tapahtuu käytönnössä siis niin, että pistokkaiden annetaan kasvattaa runkoon korkeutta poistamalla aina lehtien haaroista puskevat sivuversot. Ensimmäinen latvonta tehdään vasta sitten, kun haluttun rungonkorkeus on saavutettu, minkä jälkeen myös sivuversojen annetaan kasvaa latvukseen. Tässä voi hidaskasvuisilla lajikkeilla mennä parikin kesää.

Onnekseni minä taisin valita niin nopeakasvuisen lajikkeen, että taidan saavuttaa hyvän runkokorkeuden vielä tänä kesänä. Tässä verenpisarat noin kuukausi ostamisen jälkeen, tuettu jo ensimmäisen kerran.


Ja tässä samat kasvit elokuun alussa! Tukikepeillä mittaa puoli metriä, jouduin jo hankkimaan metrin korkuiset tuet.


Ja tiedän, tiedän. Kukkia ei kannattaisi antaa, koska se voi viedä voimia kasvulta. Mutta kun näkyvät venyvän pituutta kiitettävästi muutenkin ja en minä malta nyppiä nuppuja pois. Katsokaa nyt näitä!



Tämä lajike on nimeltään Tausendschön. Amppeliin laittamani on Annabel. Se voi kyllä hyvin, mutta hidaskasvuisempana on tehnyt vasta nuppuja. Kohta se kukkii, joten raportoin silloin siitäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti