Lähiviikko 6, osa 3. – Glamelie-kimppu

Seuraavaksi päästiin sellaisen kimpun tekoon, jota olin vähän jännittänytkin. Tekniikka nimittäin vaikutti kovin vaikealta. Glamelie tarkoittaa siis kimppua, joka on kuin yksi iso kukka. Se kootaan kokonaan kukan terälehdistä. Oikeastaan meidän työmme on nimeltään rosemelie, koska käytimme
siihen ruusun terälehtiä.

Glamelieen siis tarvitaan paljon terälehtiä, joista poistetaan kova kantaosa. Työtä helpottaa, jos terälehdet jakaa jo valmiiksi koon mukaan kolmeen eri kasaan. Lisäksi työhön tarvitaan paljon ohuesta rautalangasta leikattuja hakasia. Nämäkin on järkevää tehdä etukäteen.


Kokoaminen aloitetaan langoittamalla ensin yksi kokonainen ruusu. Varren vahvuus suhteutetaan siihen, minkä kokoinen työstä on tarkoitus tulla. Tarvittaessa vartta voi vahvistaa. Sitten keskusruusuun aletaan kiinnittää irtonaisia terälehtiä hakasilla yksi kerrallaan. Hakaset työnnetään kiinni hieman alaviistoon ja niitä kannattaa käyttää kaksi yhtä terälehteä kohden. Terälehdet kiinnitetään aina hieman lomittain edellisen päälle, kuten ne ruusussa luonnollisesti olisivat. Alussa kannattaa käyttää pienempiä terälehtiä ja loppua kohden suurempia.

Me käytimme vain hakasia, mutta yksi tapa glamelien tekoon on myös koota se langoitetuista kolmen terälehden nipuista. Paljon käytetään myös sekatekniikkaa, jossa aloitetaan hakasilla ja jatketaan langoitustekniikalla, kun työn koko kasvaa.
 

Kun glameliemme olivat halutun kokoisia, valitsimme niille kimppupohjat. Tämä ei tietenkään ole pakollinen tapa tehdä glamelie-kimppua, mutta kehikolla saa helposti ja kauniisti työn takaosan piiloon.

Itse tein glamelieni kaksiväriseksi. Varsista tein jälleen valtikkamaisen. Pohjaksi olisin halunnut jotain pienempää, mutta menköön. Vedin sitten vähän överiksi koristelunkin ja kimalluksenkin suhteen. Ei yhtään minun näköistäni, mutta pitäähän tuotakin joskus tehdä. Työn tekeminen olijälleen hauskempaa ja helpompaa kuin luulin, vaikka keskittymistä se kyllä vaati.

Tässä Saran tyylinäyte siitä, että yksinkertainen on kaunista.

Lähiviikko 6, osa 2. – Pyöreä ja laskeutuva morsiuskimppu kahvaan

Seuraavaksi vuorossa oli pyöreän morsiuskimpun teko kahvaan sienitekniikalla. Kimppu siis rakennetaan valmiiseen kahvaan, jossa on kasteltua kukkasieni.


Kahvaan tehtävän kimpun sitomiseen on hyvä olla kimpputeline. Muutoin kimpun sitominen voi olla hankalaa. Ensimmäisenä kahvaan sidotaan ns. mansettivihreät eli vihreät, jotka muodostavat kimpun ympärille nimensä mukaisesti hyvän kehyksen eli mansetin. Lehdet, joissa ei ole pitkää vartta, pistetään sieneen haarukkalangoituksen avulla.

Seuraavaksi tehdään kukilla kimpun muoto ääripisteiden avulla sekä asetetaan keskuskukka paikoilleen. Tässä kohtaa on jo hyvä pitää mielessä, ettei anna muodon lipsahtaa neliömäisen puolelle. Loput sidonnasta tapahtuukin sitten aivan kuin sieneen tehtävää asetelmaa tehdessä. Siitä on pidettävä huolta, että muoto säilyy pyöreänä. Varsia ei myöskään saa työntää liian syvälle sieneen, koska sienitilaa on vain vähän.

Lopuksi viimeistellään kimpun takaosa liimaamalla mansettilehtien takapuolelle lisää lehtiä niin, että langoituksessa käytetyt rautalangat peittyvät. Kahvan voi myös halutessaan päällystää. Käytännössä se olisi helpompi tehdä ennen kimpun sitomista, mutta silloin sienestä valuva vesi saattaa kastella ja sotkea nauhan.













Lähdin omassa kimpussani liikenteeseen murretun värisistä neilikoista, joiden ympärille muodostui talvimorsiamen kimppu. Ihastuin kovasti muratin lehtiin ja marjoihin materiaalina. Onnistuin mielestäni materiaalivalinnoissa ja kimpun muodossa hyvin, mutta suuret neilikat saavat ilmeen vähän raskaaksi. Tähän olisi voinut auttaa se, että olisin tehnyt kimpusta ihan pikkuisen suuremman, jolloin neilikat eivät olisi niin hallitsevia.

Laskeutuvan kimpun tekniikka on muuten hyvin lähellä pyöreää kimppua, mutta se tehdään kallistettuun kahvaan ja sillä on muutamia omia niksejään, joihin tulee kiinnittää huomiota. Mansettivihreät sidotaan saman tapaan, mutta jo niiden kohdassa aletaan muodostaa kimpulle roikkuvaa latvaa, jonka tulee olla linjassa kahvaan nähden. Keskuskukkaa asettaessa pitää olla tarkkana siinä, että kukka tulee kahvan linjan mukaisesti hieman yläviistoon. Ääripisteiden kukkia asettaessa pitää samalla lailla latvakukkaa asettaessa pitää olla silmä kovana siinä, että latva tulee suoraan.

Kimpun sitominen jatkuu latvasta. Latvaan tulevat raskaat materiaalit tulisi aina lukituslangoittaa, jotta ne eivät pääsisi putoamaan, vaikka morsian ravistelisi kimppuaan kuinka villisti juhliessaan. Siihen kannattaa käyttää kaunista, kevyttä ja laskeutuvaa materiaalia. Latvasta ei saisi tulla liian raskas, vaan siitä tulisi nähdä hieman läpi. Siinä kannattaa käyttää myös ketjutustekniikkaa roikkuvien elementtien luomiseksi eli sitoa esimerkiksi lehtiä, kukkia tai muuta koristetta roikkumaan köynnöksenä kimpusta. Itse ketjutin kimppuun tötteröksi käärittyjä eukalyptuksen lehtiä.

Kun kimppua työstää kohti keskustaa, kannattaa myös muiden kukkaryhmien lomaan asettaa jotain valuvaa materiaalia kohti latvaa korostamaan kimpun ilmettä ja muotoa.

Kimpun takaosa viimeistellään kuten pyöreässä kimpussa, mutta vihreät saavat mukailla kimpun muotoa.

Olin hyvin tyytyväinen kimppuuni. Materiaalivalinnat ovat suunnitelmani mukaan hempeään romanttiset ja muoto onnistunut. Livautin mukaan myös alumiinilankaan pujotelluista hypericumin marjoista lenkin tuomaan yllättävän lisäelementin kimppuun. Ensin epäröin sopiiko se romanttiseen tyyliin, mutta ainakaan minun silmääni se ei riitele. Nyt onnistuin myös pitämään työn ilmavana, kimppu ei näytä täyteen tungetulta. Opettaja olisi toivonut mukaan enemmänkin eukalyptus-ketjua.
 

Lähiviikko 6, osa 1. – Morsiuskimppu katkaistuin varsin

Morsiussidontaa ja vielä koko viikko! Tätä oli odotettu innolla. Aloitimme viikon vaatimattomasti katkaistuin varsin tehdystä kimpusta, joka on tekniikkana ainakin aloittelijalle aika vaativan kuuloinen.

Katkaistuin varsin -tekniikka tarkoittaa siis sitä, että kimpun kaikkien materiaalien omat varret korvataan kokonaan tai osittain rautalangoilla. Varret vaihtuvat rautalankoihin sidontakohdan yläpuolella. Tekniikkaa on hyvä käyttää silloin, kun kimpun toteuttaminen kimppukahvaan olisi hankalaa tai mahdotonta. Tällaisia tilanteita voivat olla sekä runsas että vähäinen materiaalimäärä, materiaalin ominaisuudet, kuten paksut varret tai kimpun erityinen muoto.

Kimpun työstäminen aloitetaan materiaalin valinnalla ja käsittelyllä. Materiaalin tulee olla sellaista, että se pysyy hyvänä vähälläkin kosteudella. Jos kimpusta tulee tiivis, voi lähes koko varret leikata pois, sillä rautalankavarret jäävät kuitenkin kimpun sisään piiloon. Jos taas tekeillä on ilmava kimppu, täytyy varren leikkauskohta mitoittaa juuri oikein, että varsi vaihtuu rautalankaan juuri sidontakohdan yläpuolella.

Sitten aloitetaan materiaalin langoitus. Tämä on hyvä aloittaa kestävimmistä materiaaleista, esimerkiksi vihreistä. Rautalangan on oltava riittävän vahvaa, jotta se jaksaa kannatella materiaalin painoa ja pysy napakasti taitettuna. Jos se on mahdollista rautalangan jäämättä näkyviin, kannattaa rautalanka työntää kukasta kokonaan läpi, tehdä päähän koukku ja vetää se sitten kukan pohjaan kiinni. Tämä vahvistaa langoitusta. Materiaalit voi langoittaa joko yksittäin tai pieninä nippuina, jos mukana on keveämpää materiaalia.



Kukkiin tehdään pumpulointi, eli imupinta peitetään kastelulla paperilla tai pumpulilla, jotta kukat pysyivät hyvinä pidempään. Se kiinnitetään paikoilleen ohuella rautalangalla. Pumpulointia käytetään lähinnä niillä kukilla, jotka haihduttavat nopeasti. Kestävimmillä kukilla se ei ole tarpeen, koska kimpun ei ole tarkoitus kestää päivää pidempään.

Kaikki rautalangat päällystetään kukkateipillä. Pumpuloinnin kohdalla varotaan puristamatta vettä ulos. Kun kaikki materiaalit on teipattu, alkaa kimpun kokoaminen.

Meidän kimpuissamme käytettiin ruusua, jolloin keskuskukaksi ja sen ympärille kannattaa valita nuppuisempi kukka. Näin kimpun mallin saa helpommin kauniiksi. Kokoamisvaiheessa tulee jo tietää, missä järjestyksessä työn kokoaa, sillä keskelle ei oikein voi myöhemmin lisätä mitään. Kootessa rautalanavarret taitetaan terävästi ja napakasti siihen kulmaan, että ne pysyvät halutussa kohdassa työtä. Niitä ei taivuteta kaarevaksi. Sidontakohdan alapuolella varret kulkevat paralleellisesti rinnakkain. Niitä ei laiteta spiraaliin. Varsia voi välillä painella paremmin toisiinsa kiinni, kukkateippi tarraa ne hyvin yhteen. Viimeisenä asetellaan kimppua kiertävät mansettivihreät paikoilleen, minkä jälkeen kimppu sidotaan tiukasti sidoslangalla.



Rautalankavarret katkaistaan halutun pituiseksi ja päällystetään sopivalla tavalla ja materiaalilla. Koristevarsiin on monia tyylejä, esimerkiksi kukkien omat varret, heinät, oksat ja nauhalla tai metallilangalla päällystetyt rautalangat.


Minä tein kimpustani valtikkamaisen. Katkoin kukkien rautalankavarsia eri mittaisiksi niin, että se kapeni alaspäin. Sitten lisäsin varteen pituutta teipillä päällystetyillä rautalankanipuilla. Katkottuja rautalanganpaloja kannattaa myös käyttää hyödyksi työntämällä niitä varren tyveen lisäpaksuudeksi kantokohtaan. Paksumpaa vartta on miellyttävämpi kantaa. Kun varren pituus ja paksuus on hyvä, päällystetään kaikki vielä kerran teipillä, minkä jälkeen liimasin varren ympärille mustan samettinauhan.
Koristelin kimpun pinnan vielä koivun oksilla ja ohuella hopealangalla.

Kimpun teko olikin tekniikan aiheuttamasta alkujännityksestä huolimatta todella hauskaa. Nautin tällaisesta askartelusta, vaikka sormet olivatkin jäykkinä teippaamisesta. Sain aikaiseksi kauniin kimpun, tosin pyöreään muotoon olisi voinut kiinnittää paremmin huomiota. Opettajan mielestä pintakoristusta olisi saanut olla enemmänkin, itse pidin tästä yksinkertaisesta ilmeestä.

Lähiviikko 5, osa 3. – Seppele ja kehikkokimppu

Viimeisenä surusidontaviikolla teimme seppeleen. Seppeleisiin on olemassa ihan valmiita, myytäviä pohjia, mutta sellaisen voi tehdä itsekin esimerkiksi sammalesta. Me käytimme valmispohjia, jotka ovatkin tukevia ja kauniin muotoisia ja kaiken muun hyvän lisäksi ne voi käyttää aina uudelleen.

Seppeleen voi päällystää melkein millä tahansa – erilaisia lehdillä, havuilla, heinällä, varvuilla. Tärkeintä on, että materiaali pysyy saman näköisenä sen ajan, kun seppelettä tarvitaan, eli esimerkiksi lehdet eivät saisi lähteä käpristymään.

Me käytimme päällystämiseen salalinlehtiä. Lehdet voi asetella seppeleeseen suorassa linjassa, jolloin lehdet seuraavat toisiaan jonossa, kalansuomukuviona, jolloin seuraava rivi asettuu edellisen rivin saumakohtiin tai vapaana asetteluna, jolloin teoriassa lehtiä vain lätkitään silmänmääräisesti kauniisti pohjan peitoksi. Itse päädyin kalansuomuun, vapaata asettelua kun emme saaneet käyttää, vaan piti olla vähän haastetta.Kiinnitykseen käytetään esimerkiksi pieniä neuloja tai tähän käyttöön suunniteltuja hakasia, jotka kiinnittävät lehden tukevasti. Jos halutaan olla ekologisia, käy vaikka orapihlajan piikit.

Ulkokehälle tulee suuremmat lehdet, koko pienenee kohti keskustaa. Ja kuten muistetaan koivuseppeleestä, lehtien kärkien kulkusuunta on myötäpäivään.

Huh huh, mikä homma tässä oli ensikertalaiseksi, kun rutiinia ei ole vielä syntynyt. Koko luokassa oli välillä ihan hiljaista, kun kaikki keskittyivät saamaan lehtiä oikeisiin asentoihin. Itse en ehtinyt saada omaani edes valmiiksi, vaan jatkoin sen sitten kotona loppuun.

Lisäksi kokeilimme uudenlaista kehikkokimppua, johon taitelimme kehikon itse alumiinilangasta. Kehikkoon kiinnitetään varret rautalangasta.

Itse halusin tehdä modernin ja keväisen kimpun, joten valitsin kukiksi muun muassa tulppaania ja mimosaa eli hopea-akasiaa. Kehikosta en tehnyt tavanomaisen pesämäistä vaan hopealankoja kulki myös kukkien yli tuomassa kimpulle kolmiulotteisuutta. Tällaiset kehikot tuntuvat mukavalta kimpun teossa, sillä kehikon rakenteita voi käyttää hyödyksi pitämässä kukkia halutuilla paikoilla. Kukkia saa myös aseteltua hieman eri asentoihin, mihin ne luonnostaan haluaisivat mennä.

Lähiviikko 5, osa 2. – Surulaite

Seuraavaksi teimme kukin ensimmäiset hautalaitteemme eli surulaitteemme. Se tehdään käytännössä hyvin samaan tapaan arkkukoristeen kanssa, mutta tasaisella pöydän pinnalla. Pohja- eli sidontavihreät asettuvat vaakatasoon. Perinteisimmässä pisaranmuotoisessa laitteessa mittasuhteet ovat pituudessa 1/3 ja 2/3 keskustasta, leveyssuuntaan ääripisteet tulevat 1/3 keskustasta. Laitteen keskikukka eli korkein kohta on noin 1/3 laitteen pituudesta. (ks. kuva)

Hautalaitteen muoto siis luodaan ääripisteiden kukilla. Pitkä linja latvan ja keskuskukan välillä yhdistetään yhdyskukalla.














Koristevihreät ovat hautalaitteessa tärkeitä, sillä niillä luodaan työn ilmavuus. Tässä yksi vinkki siitä, miten esimerkiksi liljan herkän kukan saa tuettua tukevasti vihreällä lehdellä, joka samalla tuo kukalla tilaa.

















Leikimme jälleen kukkakauppaa eli saimme deadlinen sille, milloin laitteen piti olla valmis ja valitsimme käytettävän materiaalin niin, että laitteelle tuli hintaa korkeintaan 80 €. Pääkukan tuli olla neilikka. Työstäminen oli mukavaa ja joutuisaa, sienityöt alkavat jo sujua hyvin, kun joka liikettä ei tarvitse miettiä. Tein kuitenkin jälleen sen tempun, että ahnehdin erilaisia kukkia aivan liikaa. Vähempi olisi riittänyt ja osan olisi kannattanut korvata vihreillä. Opettaja joutui lopussa kieltämään minua laittamasta yhtään kukkaa enää.

Periaatteessa mittasuhteeni ja muotoni olivat onnistuneet ja värivalinnat toimivat, mutta laitteesta tuli aivan liian tiivis ja pienikokoinen. Väljyydellä siihen olisi saanut lisää kokoa. Budjetissa kyllä pysyin, mutta sillä hinnalla pitäisi saada jo suurempi laite.

Minun laitteeni on kuvassa keskellä ja tästä näkee hyvin, miten paljon pienempi se on muihin verrattuna.

Koskahan sitä oppii noudattamaan ”Less is more”-periaatetta? Tosin tällaiset epäonnistumiset ovat niitä parhaita opinpaikkoja. Virheistään oppii, joten täydellistä jälkeä ei kai tarvitsekaan opetteluvaiheessa tulla.

Lähiviikko 5, osa 1. – Arkkukoriste

Helmikuun opinnoissa jatkettiin surusidontateemalla. Aloitimme arkkukoristeella. Koska arkkukoriste on aika suuritöinen, teimme tämän ryhmätyönä. Meidän ryhmämme valitsi värimaailmaksi sini-valko-vihreän. Pääkukkanna oli ritarinkannus, minkä lisäksi käytimme helmilijaa, valkoista oksaneilikkaa ja vihreää sammmalmaista neilikkaa.

Yleisin käytetty arkkukoriste on radiaalinen eli kukat näyttävät lähtevän samasta pisteestä. Sen pituus saisi olla korkeintaan 1/3 arkun pituudesta. Tällainen arkkukoriste sijoitetaan tavallisesti alaspäin kapenevalla arkulla niin, että sen pääpiste on vainajan sydämen paikkeilla. Tällöin arkkukoriste on yleensä alaosastaan pidempi. Jos arkku on symmetrinen, voidaan koristekin sijoittaa arkun keskelle. Muita arkkukoristemalleja ovat esimerkiksi arkun harjaa myötäilevä koriste tai valuva köynnös. Koristeen malli tulisi aina päättää sen mukaan, siirrelläänkö ja nostellaanko arkkua, jolloin reunojen yli ulottuva koriste ei käy. Arkun pitää olla pääosassa eli koriste ei saa sitä peittää. Myös se pitää ottaa huomioon, etteivät kukat peitä arkun omia yksityiskohtia.

Me teimme perinteisen radiaaliseen koristeen. Arkkukoristeen voi tehdä hyvin esimerkiksi hautalaitekahvaan. Koska kukkien ja muun materiaaliin pitää myötäillä kauniisti arkun kannen muotoa, olisi käytössä hyvä olla esimerkiksi arkun harjan leveyttä vastaava lankku tai vastaava alusta. Näin muodon saa helpommin kauniiksi, eikä yllätyksiä tule. Sitominen aloitetaan pohjavihreillä, jotka siis arkun laidoillla tulevat hieman alaviistoon. Jos oksat ovat kovin raskaita, on hyvä käyttää lukituslangoitusta varmistamaan materiaalin paikoillaan pysymisen.

Vihreiden jälkeen asetellaan ääripisteisiin tulevat materiaalit mittasuhteita noudattaen. Arkkukoristeessa leveyttä ei ole niin tarkkaan määritelty kuin hautalaitteessa. Arkkukoriste voi olla malliltaan kapeampi tai leveämpi halutun ilmeen mukaan, mutta pituuden tulisi olla sellainen, että alaosa on 2/3 pituudesta ja yläosa 1/3. Keskuskukka asetetaan niin, että sen korkeus on noin 1/3 koko koristeen pituudesta tai vähän matalampi, jos arkkua kuljetetaan autolla, jossa tilaa ei ole paljon

Ääripisteet yhdistetään välikukilla. Keskuskukka ja ääripisteet yhdistetään yhdyskukilla. Lopu tila täytetään kukilla ja vihreillä koko ajan tarkkaillen koristeen muodon säilymistä joka suunnasta.

Onnistuimme ryhmänä Saran ja Merjan kanssa hyvin. Väriyhdistelmä oli kaunis ja rauhallinen ja hieman metsähenkinen sammalmaisen neilikan ja havujen käytön ansiosta. Koristeen muodosta ja mittasuhteista tuli oikein hyvät.

Eräs ryhmä käytti työssään korallikanukan oksia graafisena yksityiskohtana. Tämä korvan taa!

Mitä se langoittaminen tarkoittaa?

Tässä sidontaopintojen edetessä olen tutustunut materiaalin langoittamiseen ja maininnutkin sen muutamaan otteeseen. Langoittaminen tarkoittaa siis rautalangan käyttöä sidontatöissä. Yleensä käytetty rautalanka on kukkasidontaan tarkoitettua sidontalankaa, eli suoraa rautalankaa. Ajattelin nyt tehdä erillisen opastuksen siihen, millaisia erilaisia langoituksia on.

Tukilangoitus

Tukilangoitusta käytetään pääasiassa surusidonnassa. Sen tarkoitus on tukea heikkoja varsia tai varmistaa, ettei kukan varsi katkea esimerkiksi kuljetuksen aikana.
Tukilangoituksen voi tehdä kahdella tavalla. Jos kukan varsi on ontto tai pehmeä, kuten esimerkiksi gerberalla, kallalla ja jaloleinikillä, lanka työnnetään varren sisään. Muuten lanka kierretään varren ympärille. Kierrettäessä langan pää työnnetään ensin kukan sisään, minkä jälkeen rautalankaa kierretään varovasti spiraalimaisesti varren ympärille kukkaa pyörittämällä. Lanka tulee vartta vasten tiiviisti ja loivalla kierteellä, jotta se olisi mahdollisimman huomaamaton.

Haarukkalangoitus

Haarukkalangoituksen ideana on auttaa kiinnittämään materiaali alustaan. Siinä kukan tai muun materiaalin varren ympärille kiinnitetään rautalanka, jolle jää kaksi päätä, kuin haarukaksi. Näin materiaali pysyy alustassa hyvin. Tämä langoitus on erittäin hyvä esimerkiksi silloin, kun materiaalin varsi on liian lyhyt tai työhön halutaan kiinnittää esimerkiksi lehtiä tai muita materiaaleja, kuten käpyjä.

Haarukkalangoitus kannattaa tehdä viputekniikalla. Lanka asetetaan ensin varren ympärille niin, että puolet langasta on varren jatkona ja puolet kulkee varren vierellä. Langasta ja varresta otetaan tukeva ote toisella kädellä ja työstökädellä taivutetaan ylöspäin kulkeva langan pää ensin 90 asteen kulmaan. Langan päähän tehdään sitten vipu, jonka tukemana kierretään lanka varren ympärille tiheille kierteille. Haarukan päät katkaistaan lopuksi lyhyemmiksi. Myös pehmeitä varsia voi langoittaa näin, mutta varren ja rautalangan väliin kannattaa silloin laittaa tueksi esimerkiksi lehti tai pala kovemmasta varresta.

Haarukalangoitusta voidaan käyttää myös lehtien langoitukseen. Tällöin lanka pistetään ensin lehden läpi. Näin lehden asentoa voi tarvittaessa hieman muuttaa.

Langoituksen puoli vaihtelee sen mukaan, miten lehteä käytetään.

Lukituslangoitus

Lukituslangoitus tehdään muuten kuin haarukkalangoitus, mutta rautalangan toinen pää jätetään pitkäksi. Se työnnetään sitten kokonaan kukkasienen läpi ja kiinnitetään esimerkiksi hautalaitetelineeseen tai morsiuskimpun kahvaan. Ajatuksena on nimenomaisesti lukita materiaali paikoilleen niin, että se ei ylösalaisin ollessakaan pääse putoamaan.